Taloyhtiöille ja isännöitsijöille
Taloyhtiön lisäeristys ja energia-avustus
Varken energia-avustusta voi taas hakea taloyhtiön energiaremonttiin. Lisäeristämme rivi- ja kerrostalojen yläpohjia puhallusvillalla ja hoidamme samalla sen, mikä avustushaussa yleensä takkuaa: E-lukulaskelmat yhdessä pätevän energiatodistuksen laatijan kanssa, toimenpiteittäin eritellyn kustannusarvion ja dokumentit maksatusta varten.
Energia-avustus 2026–2027
Varken energia-avustus lyhyesti
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Varke myöntää avustusta asuinrakennusten energiaremontteihin vuosina 2026–2027. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä niin kauan kuin määrärahaa riittää, joten liikkeelle kannattaa lähteä ajoissa.
Taloyhtiö
Asunto-osakeyhtiöt sekä valtion tukemien vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat. Vähintään puolet rakennuksen pinta-alasta on oltava ympärivuotisessa asuinkäytössä. Omakotitalon omistaja ei voi hakea.
10 % eristyksestä
Yläpohjan lisäeristyksen kustannuksista avustus on 10 %, E-lukulaskelmista ja suunnittelusta 50 %. Koko hankkeen avustus on enintään 4 000 € asuntoa kohden.
E-luku paranee
Korjausten jälkeen E-luvun on oltava selvästi rakennusvuoden tasoa parempi: rivitalossa noin 28 % ja kerrostalossa noin 23 %. Lisäksi yläpohjaan on lisättävä reilusti eristettä, vähintään asetuksen 4/13 tasoon.
Haku ennen töitä
Hakemus liitteineen jätetään ennen töiden aloittamista. Poikkeus: jos työstä on sovittu ja se on aloitettu 1.6.2026 tai myöhemmin, avustusta voi hakea jälkikäteen 31.12.2026 asti.
Lähde: Varken energia-avustuksen hakuohje (päivitetty 21.9.2026) ja valtioneuvoston asetus 845/2026. Avustuksen myöntää aina Varke, ja ehdot voivat muuttua. Ajantasaiset tiedot: varke.fi.
E-luku ja energiatodistuksen laatija
Hoidamme E-lukulaskelmat laatijan kanssa puolestanne
Avustushakemukseen tarvitaan kaksi E-lukulaskelmaa: rakennuksen rakennusvuoden mukainen E-luku ja E-luku korjausten jälkeen. Maksatusvaiheessa vaaditaan lisäksi pätevän laatijan laskelma toteutuneesta korjauksesta ja energiatodistus. Tähän moni hanke jumittaa. Me hoidamme laskelmat laatijan kanssa.
- Etsimme yhtiölle pätevöityneen energiatodistuksen laatijan ja pyydämme tarjouksen laskelmista. Laskelmien kustannuksista 50 % on avustuskelpoisia.
- Toimitamme laatijalle yläpohjan lähtötiedot: nykyisen eristeen paksuuden ja kunnon, pinta-alat ja kuvat ullakolta.
- Mitoitamme lisäeristyksen vähintään avustuksen vaatimalle tasolle. Eristepaksuuden, materiaalin ja lämmönjohtavuuden laatija saa meiltä valmiina laskentaa varten.
- Työn jälkeen dokumentoimme toteutuneen ratkaisun laatijan jälkilaskelmaa ja energiatodistusta varten: mitatut paksuudet, materiaalitiedot ja kuvat.
Suoraan sanottuna
Yläpohja yksin harvoin riittää
Rivitalon 28 %:n ehto on tiukka. Laskelmiemme mukaan pelkkä yläpohjan lisäeristys parantaa tyypillisen 1970-luvun rivitalon E-lukua noin 10–15 %. Ehto täyttyy yleensä, kun samassa hankkeessa uusitaan myös esimerkiksi ikkunat tai ilmanvaihto lämmöntalteenotolla, tai lämmitys vaihdetaan lämpöpumppuun.
Vertailukohta on rakennusvuoden E-luku, joten myös yhtiön aiemmin tekemät korjaukset voivat vaikuttaa laskelmaan. Selvitämme tämän laatijan kanssa ennen kuin yhtiö tekee päätöksiä.
Yläpohjan lisäeristys kannattaa silti, vaikka avustusta ei tulisi: se on taloyhtiön energiaremonteista nopeimpia ja edullisimpia, eikä työ juuri häiritse asukkaita.
Näin hanke etenee
Kartoituksesta maksatukseen
Hallitus ja isännöitsijä päättävät. Me toimitamme yläpohjan tiedot ja paperit, kun niitä tarvitaan.
Kartoitus ullakolla
Mittaamme eristepaksuudet, katsomme tuuletuksen, palo-osastoinnit ja hormit sekä kirjaamme puutteet. Kartoitus on maksuton.
Tarjous ja päätösehdotus
Kustannukset eritellään toimenpiteittäin, kuten hakemuksessa vaaditaan. Tarjouksen pohjalta hallitus voi valmistella päätösehdotuksen yhtiökokoukselle.
Laskelmat ja haku
Laatija tekee E-lukulaskelmat, ja yhtiö hakee avustusta Varken asiointipalvelussa. Haku tehdään ennen töiden aloittamista.
Työ ja dokumentit
Eristämme yläpohjan ullakon kautta ja toimitamme laatijalle tiedot jälkilaskelmaa ja energiatodistusta varten.
Huomioi yhtiökokouksen päätös: avustusta haettaessa yhtiökokouksen päätöksen hankkeesta ja sen rahoituksesta on oltava lainvoimainen. Kevään varsinaisessa yhtiökokouksessa tehty päätös antaa kesän ja syksyn työkaudelle hyvän pohjan.
Työmaalla
Asukkaat eivät juuri huomaa meitä
- Työ tehdään ullakolta. Asunnoissa ei tarvitse siirrellä huonekaluja, ja kulun ullakolle sovimme isännöitsijän kanssa.
- Tuuletus pidetään auki. Räystäille asennetaan tuulenohjaimet ennen puhallusta, jotta paksumpikaan eristekerros ei tuki tuuletusrakoa.
- Palo-osastoinnit ja hormit huomioidaan. Asuntojen väliset palo-osastoivat rakenteet säilyvät, ja hormit eristetään palamattomalla eristeellä.
- Huolto onnistuu jatkossakin. Tarvittaessa ullakolle rakennetaan kulkusillat, ettei kukaan joudu tallomaan uutta eristettä.
- Paksuus merkitään. Kerrospaksuus mitataan ja merkitään ullakolle, ja kuvat ennen ja jälkeen menevät yhtiön asiakirjoihin.
Esimerkki
Kuuden asunnon rivitalo
Asuntoa kohden noin 1 700–2 000 €. Työ valmistuu tyypillisesti 2–3 työpäivässä. Jos avustus myönnetään, eristyksen kustannuksista palautuu 10 % eli noin 1 000–1 200 €.
Taloyhtiö ei yleensä voi vähentää arvonlisäveroa, joten kerromme taloyhtiöille hinnat aina verollisina. Lopullinen hinta tarkentuu kartoituksessa. Katso hinnasto.
Usein kysyttyä
Kysyttyä taloyhtiön lisäeristyksestä ja avustuksesta
Saako taloyhtiö avustusta pelkkään yläpohjan lisäeristykseen?
Kuka avustuksen hakee?
Kuka tekee E-lukulaskelmat ja mitä ne maksavat?
Tarvitaanko yhtiökokouksen päätös?
Voiko työn aloittaa ennen kuin avustus on myönnetty?
Voiko osakas saada kotitalousvähennyksen taloyhtiön remontista?
Häiritseekö työ asukkaita?
Valmisteletteko energiaremonttia?
Kerro meille taloyhtiön osoite, rakennusvuosi ja asuntojen määrä. Teemme maksuttoman kartoituksen ullakolla ja kerromme suoraan, mitä yläpohja voi E-lukuun tuoda.
Lue myös: yläpohjan lisäeristys · saneerauseristys · Tunne yläpohjasi

